#remppahommissa - Hallituksen kaatuminen ja väkeviä Venäjällä sekä 3 asiaa, jotka opin työharjoittelussani puolustusministeriössä

Alussa oli suo, kuokka ja Jussi-ministeri ja lappilaistunut pohjalainen seikkailemassa ministeriön käytävillä. Aloitin helmikuussa korkeakouluharjoittelun puolustusministeriön yhteydessä toimivassa Turvallisuuskomitean sihteeristössä.

Ennen harjoittelun alkamista tiesin ministeriössä työskentelystä vähemmän kuin Jon Snow tietää mistään. Jo ensimmäisten päivien aikana ennakkokäsitykseni muodollisesta organisaatiokulttuurista osoittautuivat virheellisiksi, sillä työilmapiiri oli kaikkea muuta kuin jäykkä ja militantti - koko talo otti minut hyvin vastaan alusta lähtien. Porkkanaraasteen kauhominen lounasravintolan linjastolla puolustusvoimain komentajaa vastapäätä tai kuntosalilla vierekkäisillä juoksumatoilla hikoilu ministerin kanssa olivat Kaartin korttelin lämpimässä työyhteisössä pian yhtä arkipäiväistä kuin Säätytalon seminaarit ja valtioneuvoston linnan kokoukset.

Kolmen kuukauden harjoittelun aikana ehdin kokea eliniän verran: kevääseen kuului muun muassa lukuisia kokouksia, viestintää, poikkihallinnollista yhteistyötä, hallituksen ero, eduskuntavaalit ja valmistautuminen EU-vaaleihin.

Mitä minulle jäi käteen harjoittelusta? Kerron sen stubbilaiseen tyyliin kolmen pointin avulla.



Nöyrä saa olla muttei nöyristelijä

Kolmatta vuotta opiskelevan hallintotieteilijän ei kannata mennä henkseleitä paukutellen työelämään, vaikka ansioluettelosta löytyisi järjestötoimintaa, työkokemusta ja virkamiesruotsin läpäisy ensimmäisellä yrittämällä. Kaikesta edellä mainitusta on hyötyä, mutta harjoitteluun on silti hyvä mennä avoimin mielin ja valmiina oppimaan uutta.

Harjoitteluni alkutaipaleella sain eräältä kokeneelta ministeriöläiseltä arvokkaan neuvon: nuoren iän, sukupuolen tai vähäisen työkokemuksen takia ei tarvitse nöyristellä. Harjoitteluun mennään oppimaan, eikä harjoittelijan nimensä mukaisesti tarvitse osata kaikkea. Pelkästään valtioneuvoston ministeriöiden lyhenteiden oppiminen oli oma haasteensa ensimmäisten viikkojen aikana. (Esimerkiksi kolme ämmää ei ole jokin uusi suomiräpin hittibiisi, vaan Maa- ja metsätalousministeriön lyhenne.) Vahvuutta ei ole se, että esittää osaavansa kaiken. Todellinen vahvuus on kykyä nostaa käsi ilmaan ja sanoa: en osaa, mutta haluan oppia.


Työ tekijäänsä opettaa

"Fakta on se, että työ tekijäänsä opettaa."

Oheinen lausahdus jäi kaikumaan korviini harjoitteluni puolivälin tienoilla, kun sain kysyä urapolun rakentamiseen liittyviä vinkkejä ministeriössä työskentelevältä erityisasiantuntijalta. Lause tuntui samaan aikaan painajaismaiselta ja helpottavalta.

Useat opiskelijat polttavat kynttilää molemmista päistä. Opiskeluiden ohessa moni käy töissä, on mukana järjestötoiminnassa ja harrastaa - samalla pitäisi pystyä pyhittämään aikaa perheelle ja kavereille. Ilmaston lämpenemisen, sosiaalisen median ja poliitikkojen aiheuttamasta maailmantuskasta huolimatta opintopisteiden tulisi kilahdella pajatson tapaan opintorekisteriin. Ei ole ihme, että yhä useampi opiskelija uupuu.



Hetkellisen eksistentiaalisen kriisin jälkeen huokaisin helpotuksesta. Nykyisessä verkottuneessa ja kansainvälisessä toimintaympäristössä on hienoa, jos osaa kieliä, on luonut suhteita ja osoittanut jonkinlaista aktiivisuutta myös luentosalin ulkopuolella. Mikään edellä mainituista ei kuitenkaan ole edellytys omalla urapolulla menestymiselle. Konkreettinen oppiminen tapahtuu työtä tekemällä. Suorittaminen ei ole ihmisyytemme mitta, eikä osaamisen yltiöpäinen kehittäminen ole taikaportti työelämään.


Toisinaan oikea polku ei ole kaikista helpoin

Roomalainen filosofi Seneca sanoi:

"Se, että emme uskalla, ei johdu siitä, että asiat ovat vaikeita.

Asiat ovat vaikeita siksi, että emme uskalla."

Nämä sanat rohkaisivat minuakin sinä helmikuisena aamuna, kun hyppäsin matkalaukkujeni kanssa Helsinkiin vievään koneeseen.

Huhtikuussa vietimme harjoitteluni ohjaajan läksiäisiä upeissa puitteissa Porvoon järvimaisemissa. Tuosta illasta mieleeni jäi erityisesti hänen jäähyväispuheensa, jonka ydinsanomaan kiteytyi elämän yllätyksellisyyden hienous: vaikka muut eivät aina kannustaisi jatkamaan sillä polulla, jolle on suuntaamassa, on silti hyvä pitää päänsä ja samalla mieli avoinna ja uteliaana uusille mahdollisuuksille.

Harjoitteluni viimeisellä viikolla teimme matkan Karjalan kannakselle. Lukuisten bussissa istuttujen kilometrien ja rajatarkastusten pitkien minuuttien aikana minulla oli aikaa tarkastella harjoittelussa oppimiani asioita. Päällimmäisenä ajatuksena oli kiitollisuus menneistä kuukausista. Pääsin kokonaisturvallisuuden parhaalle näköalapaikalle Turvallisuuskomitean sihteeristöön harjoittelun aikana. Lisäksi sain tutustua upeisiin ihmisiin eri hallinnonaloilta.

Työharjoittelu on hieno mahdollisuus, johon kannattaa tarttua. Harjoittelussa oppii roppakaupalla työelämätaitoja, jotka ovat hyödyksi sekä opinnoissa että myöhemmin työelämässä. Tärkeimmät oppimani asiat eivät kuitenkaan liittyneet strategiseen suunnitteluun tai hallinnon rakenteisiin. Kun pitää mielensä avoinna, voi vahingossa oppia jotain uutta myös itsestään.

Edellä mainitun Senecan ajatuksen on paremmin Z-sukupolvelle sopivaksi muotoillut suomalainen nykyfilosofi Jare Tiihonen:

"Rohkeus ei oo sitä ettei pelota

Vaan et uskaltaa hyppää vaik ei tiedä

selviikö elossa."


Margarita Huuki

Hallintotieteiden opiskelija (HTK)