Joelin vaihtarikuulumisia Skotlannista

09.05.2018

​Terveisiä Skotlannista, säkkipillien, kilttien ja viskin maasta!
Tätä kirjoittaessa olen asunut Dundeessa nyt noin nelisen kuukautta ja vaihto on miltein päätöksessään.
Dundee on Skotlannin neljänneksi suurin kaupunki (n. 150 000 asukasta) Tay-joen varrella aivan Skotlannin itärannikolla. Kaupunki tunnetaan vanhana teollisuuskaupunkina, mutta nykyisin taide- ja kulttuurikeskuksena, joka kasvaa vuosi vuodelta isommaksi investointien, työn perässä muuttavien ja opiskelijoiden myötä.


Kaupungissa on kaksi yliopistoa. Itse opiskelen Abertay Universityssä, joka on hieman isompi kuin Lapin yliopisto. Kaupungin toinen yliopisto, University of Dundee, on kahdesta yliopistosta isompi (yli 10 000 opiskelijaa) ja on keskittynyt enemmän luonnontieteisiin kuin Abertay, joka tunnetaan yhteiskunta- ja pelialan opinnoistaan. Asun yliopiston asuntolassa ja kämppikseni on tsekkiläinen, naapurissani puolestaan asuvat hollantilainen ja saksalainen. Meininki Dundeessa on hyvin kansainvälinen, ja olenkin tutustunut aika hyvin niin skottilaisiin kuin muihinkin vaihtareihin. Aloittaessani opinnot olin siinä (positiivisesti?) mielenkiintoisessa tilanteessa, että olin koko vaihtariporukan ainoa suomalainen.
Päätin opiskella kandintutkintooni yhdeksi sivuaineekseni sosiologian. Kursseiksi valitsin kolme sosiologian kurssia eri vuositasoilta. History and Social Change on ensimmäisen vuositason kurssi, joka pohtii länsimaista historiaa aivan ensimmäisistä sivilisaatioista tähän päivään saakka. News, Truth and Power puolestaan keskittyy Yhdistyneen kuningaskunnan mediaan ja uutisointiin, ja erityisesti uutisten valtadiskursseihin. Kolmannen vuositason kurssi, samalla vaikein mutta antoisin, on Sociology of Scotland, jossa tarkastellaan Skotlantia ja skottilaisuutta kauttaaltaan. Kyseisellä kurssilla pääsin myös vierailulle Skotlannin parlamenttiin Edinburghiin. 

 
Suosittelen kaikille vaihto-opiskelemaan lähteville, jos mahdollista, ottaa jokin paikallistuntemusta kehittävä kurssi. Olen oppinut tämän kevään aikana niin paljon Skotlannista juuri viimeisimpänä mainitun kurssin ansiosta, että sitä on hankala pukea sanoiksi.
Opetustapa on täällä hyvin erilainen kuin Suomessa: kurssit kestävät koko semesterin ja luennot on joka viikko samaan aikaan. Luennoilla on myös hieman enemmän keskustelua kuin meille tutussa suomalaisessa yliopistossa. 


Millainen paikka tämä on sitten opiskella ja elää?
Ihmiset on todella mukavia, kaikkialla vallitsee vastaanottavainen ja tervetullut olo, opetus ainakin Abertayn yliopistossa on laadukasta ja hintatasokin suurimmalta osin Suomea hieman alhaisempi. Dundee on lähellä merta, ja itse kaupunki on omaan makuun aivan huikea sekoitus modernia ja viktoriaanista tyyliä. Täällä on klassisen tyylikkäitä pubeja pilvin pimein, jotka yleensä alkaa täyttymään jo kello kolmen jälkeen iltapäivällä suoraan töistä tulevista paikallisista.
Koko maan tasolla ruoka on brittiläiseen tapaan melko rasvaista, sillä Skotlannissa syödään erilaisia ruokaisia piirakoita, haggista ja fish & chipsiä suorastaan uskonnollisesti. Maa tunnetaan viskistä ja hävyttömän hyvistä IPA-oluista.


Kuitenkin. Paikallisaksentti. Se tuotti alkuun melkoisia hankaluuksia, vaikka matkailualalla töissä olleena tunsinkin perusskottiaksentin hyvin entuudestaan. Dundeen asukkailla on yksi koko maan vaikeimmista aksenteista, joka kuulostaa minun korvaani lähinnä humalaiselta kangertelulta, vaikka puhuja olisikin täysin vesiselvä (kuvitteleppa miltä kuulostaa juopunut skotti?). Olen esimerkiksi toistaiseksi onnistunut vastaamaan etunimelläni kysyttäessä sukunimeä, puhumaan 5 minuuttia pubin ulkopuolella paikallisen kanssa tajuamatta keskustelusta mitään, ja hankkimaan vahingossa jäsenkortin jokaiseen pikkupuotiin koska on helpompaa sanoa "toki" kuin kolmatta kertaa "en ymmärrä, voitko vielä kerran toistaa?".
Myös sanasto poikkeaa melkoisesti: auto on "motor", "you know" puolestaan "ye ken", perunoista puhutaan nimellä "tatties", "bonnie" taas tarkoittaa kaunista ja pieni on "wee". Kun kysellään kuulumisia, pelkkä "alright?" riittää, ja silloin jos joku sanoo "Mon' en!", olet luultavasti joutumassa käsirysyyn.
Skotlantilaiset on kuitenkin yleisesti ottaen hyvin rentoja, hauskoja, todella sydämellisiä ja aitoja ihmisiä. Tapakulttuuri eroaa Suomesta joiltain osin. Brittiläistyyppinen ylenpalttinen kohteliaisuus on kuitenkin täälläkin läsnä, ja asiakaspalvelijat kutsuu asiakkaita hellittelyilmauksilla "love" tai "honey". Wha's no ta like!?


Skotlanti on yhtä kaikki mielenkiintoisessa tilanteessa tällä hetkellä. Skotlannin parlamentti järjesti vuonna 2014 kansanäänestyksen Skotlannin itsenäisyydestä, jossa itsenäisyyden vastustajat voittivat täpärästi. Kaksi vuotta myöhemmin, kun UK äänesti Brexitistä, Skotlannissa 62% äänestäjistä halusi pysyä EU:ssa. Tämän johdosta skotlantilaiset kokevatkin, että heidät pakotetaan ulos EU:sta, ja itsenäisyyskeskustelut on nostettu jälleen pöydälle.


Toistaiseksi olen matkustellut Skotlannin eri kaupunkeihin ja käynyt Englannissa. Tarkoituksena on vuokrata auto ja reissata vielä ennen Suomeen palaamista Ylämaille, jotka tunnetaan varsin tsaikedeelisista maisemista ja lukuisista viskitislaamoista. 


Suosittelen kaikille Skotlannista kiinnostuneille hakemaan vaihtoon tänne - et tule katumaan! Kysy ihmeessä minulta lisää, mikäli olet kiinnostunut! 😊


-Joel, 3. vuoden johtamisen opiskelija, Remburssin 2017 pj